Olipa kerran luostari, jonka säännöt olivat hyvin tiukat. Munkit elivät kaikki vaitiololupauksen antaneina eivätkä saaneet sanoa sanaakaan. 

Tähän sääntöön oli kuitenkin yksi poikkeus: Joka kymmenes vuosi munkit saivat lausua kaksi sanaa.

Vietettyään ensimmäiset kymmenen vuotta luostarissa, eräs munkki meni tapaamaan luostarinjohtajaa, joka esitti kysymyksen: 

"On kulunut kymmenen vuotta. Mitkä ovat ne kaksi sanaa jotka tahdot lausua?"
"Vuode...kova", sanoi munkki.
"Vai niin", sanoi luostarinjohtaja.

Kymmenen vuotta myöhemmin munkki palasi johtajan huoneeseen. 

"On taas kulunut kymmenen vuotta, mitkä kaksi sanaa haluat sanoa?", kysyi johtaja.
"Ruoka...kehnoa", virkkoi munkki.
"Vai niin", vastasi johtaja.

Taas kului kymmenen vuotta ja munkki tapasi johtajan, joka kysyi häneltä: 

"Mitä sinulla on sanottavaa nyt, näiden vuosien jälkeen?"
"Minä...lähden!", sanoi munkki.
"Ymmärrän kyllä miksi, ethän muuta teekään kuin valitat", totesi luostarinjohtaja.

Ihmisten reaktioita tähän tarinaan:

Koitko tämän tarinan jollain muulla tavalla? Jos haluat kertoa siitä, lähetä postia osoitteeseen Voisitko mainita viestisi otsikossa myös tarinan otsikon, kiitos? Näkökulmasi saattaa päätyä näille sivuille muidenkin luettavaksi.