puukuva Zen-tarinoita

Harjoitus tekee mestarin


Laulaja-oppilas oli saamassa oppia tiukalta opettajalta, joka pisti hänet harjoittelemaan saman laulun samaa kohtaa päivästä ja kuukaudesta toiseen. Koskaan hän ei saanut mennä harjoittelussaan eteenpäin. 

Lopulta hän oli niin turhautunut, että karkasi päästäkseen johonkin toiseen ammattiin.

Eräänä iltana hän sattui majataloon, jossa pidettiin laulukilpailua. Hänelle ei ollut mitään menetettävää ja päätti siksi osallistua kilpailuun. Hän lauloi sen ainoan laulun kohdan, jonka oli harjoitellut. 

Esityksen loputtua kilpailun järjestäjä tuli kiittelemään suoritusta. Oppilaan nolostuneista vakuutteluista huolimatta järjestäjä ei suostunut uskomaan, että oli kuullut aloittelijan laulavan: 

"Kerrohan, kuka on opettajasi. Hän on varmasti suuri mestari.

Oppilaasta tuli myöhemmin tunnettu esiintyjä Koshiji.



Ihmisten reaktioita tähän tarinaan:



Koitko tämän tarinan jollain muulla tavalla? Jos haluat kertoa siitä, lähetä postia osoitteeseen sähköpostiosoitekuva Voisitko mainita viestisi otsikossa myös tarinan otsikon, kiitos? Näkökulmasi saattaa päätyä näille sivuille muidenkin luettavaksi.

30.6.2008 sähköpostiosoitekuva
Sivut näkyvät parhaiten 1024x768 resoluutiolla.