Olipa kerran kivenhakkaaja, joka oli tyytymätön itseensä ja siihen, mitä oli elämässään saavuttanut. Eräänä päivänä hän kulki varakkaan kauppiaan talon ohi. Avoinna olevasta portista hän näki kauppiaan omistamia hienoja tavaroita ja hänen
tärkeitä vieraitaan. 

"Miten vaikutusvaltainen tuo kauppias onkaan", kivenhakkaaja ajatteli. Hän tuli kateelliseksi ja toivoi olevansa samanlainen kuin kauppias.

Suureksi hämmästyksekseen hän äkkiä huomasi olevansa tuo kauppias. Hän nautti ennen kokemattomista ylellisyyksistä ja sellaisesta vallasta, jota ei olisi voinut
ennen kuvitellakaan, mutta huomasi kuinka vähemmän varakkaat kadehtivat ja inhosivat häntä. 

Äkkiä mies huomasi ohi kulkevan sotaherran, jota kannettiin kantotuolissa. Häntä seurasivat palvelijat ja sotilaat, jotka löivät kumistinta. Jokaisen oli kumarrettava kulkueen suuntaan olivatpa he sitten kuinka varakkaita .

"Kuinka mahtava tuo sotaherra onkaan", ajatteli mies. "Kunpa voisin olla sotaherra!"

Ja äkkiä hän huomasi olevansa sotaherra, jota kanniskeltiin ympäriinsä kirjailuin koristellussa kantotuolissa; ja kaikki ihmiset pelkäsivät ja vihasivat häntä. Oli kuuma kesäpäivä ja kenraali tunsi olonsa hyvin epämukavaksi hikoillessaan kantotuolissaan. 

Hän katsoi taivaalla mollottavaa aurinkoa, joka paistoi häneen yhtä kuumasti kuin kaikkiin muihinkin. 

"Kuinka mahtava aurinko onkaan! Kunpa voisin olla aurinko."

Ja hänestä tuli aurinko, joka paistoi kuumasti ja kuivatti pellot ruskeiksi ja maanviljelijät ja työläiset kirosivat häntä. Suuri musta pilvi kuitenkin tuli auringon ja maan väliin eikä aurinko päässyt enää paahtamaan kaikkea.

"Kuinka mahtava tuo myrskypilvi onkaan, kunpa voisin olla pilvi!"

 Ja hänestä tuli pilvi, josta satoi kaatamalla vettä kyliin ja pelloille ja kaikki kirosivat pilveä. Äkkiä hän huomasi jonkin työntävän itseään poispäin ja tajusi että se on tuuli. 

"Onpa se mahtava! Kunpa voisin olla tuuli!"

Ja hänestä tuli tuuli, joka puhalsi tiilet irti talojen katoilta ja kaatoi puita; ja kaikki pelkäsivät ja vihasivat häntä. Jonkin ajan päästä hän kohtasi kuitenkin suuren kivenjärkäleen, jota ei saanut puhkuttua nurin vaikka miten yritti. 

"Onpa tuo järkäle mahtava, kunpa voisin olla kivi!"

Ja hänestä tuli kivi, kovempi kuin mikään muu aine maailmassa. Siinä mahtavana jököttäessään hän kuitenkin kuuli kuinka vasara iski talttaa ja tunsi kuinka jokin
näversi häntä. 

"Mikä voi olla mahtavampi kuin minä, joka olen kiveä?"

Hän katsoi alas ja näki juurellaan kivenhakkaajan hahmon. 

Ihmisten reaktioita tähän tarinaan:

Koitko tämän tarinan jollain muulla tavalla? Jos haluat kertoa siitä, lähetä postia osoitteeseen Voisitko mainita viestisi otsikossa myös tarinan otsikon, kiitos? Näkökulmasi saattaa päätyä näille sivuille muidenkin luettavaksi.