=SIVUT= JOHDANTO AINEISTO SANASTO LINKIT PALAUTE =YHTEYS=

Kehomeditaatio II Syvennän kirjoitusta kehomeditaatiosta. Keskityn meditaation käytännön toteuttamiseen nojautuen omiin kokemuksiini. Kyse on meditaatioharrastuksen ja –tekniikoiden aivan alkuaskeleista. Kirjoituksen ensimmäisessä osassa kuvasin kehomeditaatioprosessia toiminnan, ajatuksien ja tunteiden tasojen (tietoisena) läpäisynä kohti niiden perustalla tai niiden tuolla puolen olevaa hiljaisuutta. Tätä hiljaisuutta kuvasin sekä taivaana, jossa tunteiden, ajatuksien ja toimintojen pilvet välillä seilaavat että valtamerenä, jonka pintakuohuja nuo tunteet, ajatukset ja toiminnat ovat. Tarkennan nyt kuvausta siten, että asetan toiminnan, ajatusten ja tunteiden muodostaman kokonaisuuden ja niiden takaisen hiljaisuuden väliin yhden lisäulottuvuuden. Kutsun sitä termillä liike- energia –ulottuvuus. Kehomeditaatioprosessissa tämä ulottuvuus avautuu erääksi tunteiden, ajatusten ja toiminnan lähteeksi. Toisin sanoen, jos tunnen vaikkapa hieman rauhattomuutta ja pakottavaa tarvetta lähteä johonkin, voin kehomeditaation avulla tutkimalla löytää tälle rauhattomuudelle vastineen liike-energia –ulottuvuudesta. Liike-energia –ulottuvuudessa tällainen rauhattomuus näyttäytyy erilaisina hienojakoisina, mutta repivinä ja kulmikkaina liikkeinä. Kehomeditaatiota tehdessä ja siten kehontilaa "skannatessa" tällainen liike ilmenee esimerkiksi pään edestakaisena ja sivuttaisena pienenä nykimisenä tai se voi ilmetä koko yläkehon aika voimakkaanakin tärinänä. Uskon näiden hienojakoisten liikkeiden laadun kytkeytyvän tietynlaisiin tunne-ajatus-toiminta –yllykkeisiin. Kehomeditaation käytännön toteuttamisen peruslähtökohtana on se, että keho-mieli pystyy olemaan paikallaan 10-60min. Ruumiin tulisi siis olla vähintään sellaisessa kunnossa, että sen on mukava istua paikallaan vaadittava aika. Mielen paikallaan olo –vaatimus on sitten kyllä laimeampi. Itse asiassa kehomeditaatiossa voi ajatella käytettävän juuri mieltä apuna. Tämä tosin riippuu siitä, miten mieli –käsitteen määrittelee. Esimerkiksi länsimaisperäisillä ja vaikkapa sankhya-jooga –filosofian mieli –käsitteillä voi olla merkittäviäkin eroja, kun niitä on jo pelkästään länsimaisiksi kutsuttujen filosofioiden sisällä paljon. Joka tapauksessa lähtökohtana on siis se, että annetaan ruumiille oma aikansa hakeutua tuolille mukavaan asentoon, jossa selkä ja niska ovat suorassa linjassa ojentuneina. Kädet voi laskea vaikkapa syliin tai kämmenet löyhään ristiin reisille. Käsivarsi- tai kyynärnojiin ei kuitenkaan ehkä kannata käsiä nojata, ettei huomaamatta synny jännityksiä olkapää- ja hartiaseuduille. Suljetaan silmät ja kuunnellaan hetki hengitystä. Tutustutaan asentoon ja annetaan kehon vielä tehdä omia pikku säätöjään siellä täällä tarpeensa mukaan. Koko meditaation ajan ollaan kuuloaistin välityksellä tietoisia ympäristöstä, joskin annetaan tuon ympäristötietoisuuden pysyä taka-alalla. Seuraavaksi tehdään vaikka kolmesta viiteen niin sanottua  palleahengitystä. Palleahengityksessä on samankaltaisia piirteitä, kuin täydellisessä joogahengityksessä. Annetaan sisäänhengityksen virrata keskittäen se pallean seudulle. Kun kylkiluut alkavat laajeta tai hengitys on noin puolessa välissä, pysäytetään hengitys. Samalla ikään kuin työnnetään vatsalihaksilla ilmamassa pallean ja vatsan seinämää vasten ja "valutetaan" tämä ilmamassa koko vatsan laajan pinnan poikki alavatsaan tuntien paine vatsan pinnoilla. Lopuksi annetaan jälleen sisäänhengityksen jatkaa virtaustaan ja (alavatsan lukkoa kevyesti apunakäyttäen) siirretään ilmassa rintakehään ja keuhkoihin. Tiedostetaan tässä vaiheessa erityisesti pallean ja vatsan seudun tuntemuksia eli aistimuksia. Siis sitä, miltä niillä seuduin kehoa tuntuu. Kannattaa tutkia erityisesti pallean ja vatsan seudun aistimuksia. Sieltä voi liike-energia –ulottuvuudessa löytyä yllättävää resonanssia mieltä mahdollisesti askarruttaviin asioihin. Annetaan sitten hengityksen tasaantua ja keskitetään tietoinen huomiokyky otsaan. Koetetaan kerätä koko huomiomme otsan seudulle. Kun tuntuu, että huomio on saatua keskitetyksi otsalle, siirretään yhdellä heilautuksella kämmeniin. Nyt tiedostetaan, miltä kämmenissä tuntuu. Ollaan tietoisena huomiokykynä niin läsnä kämmenissämme kuin vain voimme.  Kun olemme olleet läsnä koko kämmenissä molemmilla puolilla sormien hangat mukaan lukien, jatketaan hitaasti edeten kohti ranteita. Ranteilta jatketaan kyynärvarsille, kyynärpäille, olkavarsille ja lopulta olkapäille. Olkapäiltä levittäydytään tietoisena läsnäolona hartioille. Koko ajan edetessämme tällä tavoin kehon aistimuksessa tietoisena läsnäolona, voimme tulla tiedostamaan mahdollisia aiemmin tiedostamattomia jännityksiä eri puolilla kehoa. Kun tulemme niistä tietoisiksi, voimme päästää niistä mahdollisuuksiemme mukaan irti. Hartioilta jatkamme niskaan, takaraivolle ja päälaelle. Päälaelta "valumme" korville ja ohimoille. Ohimot ovat paikka, jossa joku voi helposti tulla huomaamaan edellä puhumani hienojakoisen liike – ulottuvuuden. Nimittäin jos niillä seuduilla on pakkautuneena tällaista liike-energiaa, se voi laittaa pään nyökkäilemään juuri sillä tavoin, kuin ihmiset usein hierovat ohimoitaan käsillään. Nyt vain pää nytkähtelee itsestään ilman käsiä tuon liike-energian vaikutuksesta. Mikäli näin käy, annetaan tuon liikkeen tehdä tehtävänsä loppuun. Ohimoilta jatketaan silmien pohjiin ikään kuin läpäisten kallo ohimoiden kohdalta. Tiedostetaan silmien pohjissa sijaitsevat lihakset ja niihin erittäin helposti jäävät jännitykset. Annetaan niiden vapautua ja tiedostetaan sitten koko silmien seutu. Liu'utaan kehon aistimuksessa otsalle, sieltä nenän vartta pitkin nenän kärkeen, poskille, huuliin, hampaisiin ja leukaan. Edetään tästä kaulalle ja kurkulle. Jos sinulla on aina asiasi sanottavana koko ajan joka paikassa tai jos et saa asioitasi sanotuksi, löytänet kurkun seudulta kiristävää, puristavaa, tukahduttavaa ja/tai kuristavaa aistimusta. Mikäli näin on, anna sen vain olla. Tässä harjoituksessa tehtäväsi ei ole suoranaisesti pohtia syitä tai parannuskeinoja. Tehtäväsi on olla tietoisena läsnäolona kehosi aistimuksessa. Olet todistaja tai näkijä, joka vain toteaa ja hyväksyy antaen liike-energialle luvan olla. Kun liike-energiaan ei puutu, vaan antaa sen vain tehdä omat liikkeensä loppuun, se yleensä poistuu. Ei kuitenkaan aina. Tästä lisää vähän myöhemmin. Kurkulta jatkamme rintakehälle, vatsalle ja kyljille ja alavatsalle. Seuraavaksi liu'umme kehon aistimuksessa lantion seudulle. Siellä on paljon lihaksia, joista monista voi olla hankala saada aistimusta. Ei se mitään. Odotettavaa on, että kehomeditaatio etenee syvemmin harjoituksien myötä. Lantiolta matka jatkuu reisiä pitkin polville, säärille, nilkoille ja jalkaterille. Jalkateriltä varpaiden yli jalkapohjille, kantapäälle, akilles –jänteen yli pohkeille, polvitaipeille ja reisien takaosille. Palataan jälleen lantiolle ja otetaan pakarat mukaan. Matka etenee lantion takapuolen yläosiin, joista selkä alkaa. Koetetaan sitten tiedostaa alaselkä, kyljet ja keskiselkä leveällä tietoisen huomiokyvyn läsnä olevaisuudella. Lopulta saavutetaan rintaranka, lapaluut, lapaluiden reunat ja kärjet sekä lopulta jälleen niska-hartia seutu. Sitten voidaan kerrata koko keho, mutta otetaan nyt nopeammin ja isompina kokonaisuuksina. Tarkoituksena on saavuttaa koko kehon samanaikainen tietoisuus. Harjoituksen lopuksi voimme avata silmät, oikoa vähän jäseniä, nousta tuolista ja antaa elämän virrata meissä. Se hakee uomansa erityisen hyvin, jos emme ole sen tiellä. Joskin se hakenee uomansa, vaikka me ajattelisimme ja tahtoisimme tekevämme mitä vain. Elämä on suuri, ihmishahmo pieni osanen siitä. Onko ihmistahto irrallaan elämän kaikkeudesta? Voiko kukka olla tahtomatta kasvaa kohti valoa? Vähitellen laajeneva kehotietoisuus muuntaa keho-mielen olemisen tapaa. Arkipäivässäkin niin sanotun valvetilan perusvire muuntuu kehomeditaatioksi, joka on alkuvaiheissaan syvenevää tietoisuutta ruumiista. Tähän liittynee intoa ruumiskeskeisen syventymisen mukanaan tuomista löydöistä, keho-mielen aukenemisesta ja elämänhallinnan tunteen lisääntymisestä, kuten kehon hallintatekniikoissa yleensäkin. Muutama lisähuomio on tarpeen. Liike-energia näyttää olevan jollain tavalla kytköksissä kehon rakenteisiin, muun muassa hermostoon, lihaksistoon ja jänteistöön. Tässä on mielenkiintoinen yhteys esimerkiksi kehopsykoterapiaan, jolla tarkoitan erityisesti luonneanalyyttistä vegetoterapiaa, sekä rosen-terapiaan. Tietoinen huomiokyky, läsnäolo liike-energiassa ja siihen kytkeytyvässä kehon osassa yleensä "hajottaa" tai "sulauttaa" tuon energian. Joku on selittänyt sitä niin, että tietoisuuden värähtelytaajuus on korkeampaa kuin liike-energian, jolloin ilmeisesti jonkin resonanssilain mukaan alempi värähtely adaptoituisi korkeampaan. Selityksiä voi löytyä varmaan monenlaisia. Pääasia, että kokemuksellisesti menetelmä vaikuttaisi toimivan. Liike-energialla näyttää olevan metkuja, joilla se koettaa harhauttaa tietoista huomiokykyä. Tällaisia löytämiäni metkuja ovat seuraavat: 1) ajatusten herättäminen (pyrkimyksenä on saada tietoinen huomiokyky osittumaan ja hajaantumaan, jolloin tietoisuuden voima katoaa), 2) pakeneminen (liike-energia menee piiloon muualle kehoon) ja 3) nukuttaminen (nukahtamisvaarasta meditaatiota harrastaessa puhutaan jo vanhoissa meditaatiota käsittelevissä teksteissä). Puhuminen liike-energiasta ikään kuin sillä olisi oma tahto saattaa kuulostaa alkukristillisten erakoiden demoni –puheilta. Mutta kenties he kutsuivatkin demoneiksi juuri niitä, mitä minä nyt kutsun liike- energiaksi ja mitä jotkut naturalistisen tieteen edustajat (psykiatrit, psykologit) voivat kutsua erilaisten luonnontieteellisten uskomustensa mukaisesti esimerkiksi biologiaan palautettaviksi psyykkisiksi voimiksi? Kehomeditaatiossa voi huomata, että mielessä ilmenee mielikuvia, ideoita ja oivalluksia, joista jotkut ovat liike-energian harhautusyrityksiä ja toiset taas jotain muuta. Esimerkiksi tämä ja edellinen kehomeditaatio –kirjoitukseni ovat kehomeditaatiossa syntyneet, ja realisoituneet luettavaan muotoon sormien näpytellessä tekstiä ruudulle. Miten sitten voi erottaa liike-energian harhautusyritykset muista ideoista? Tämä kunkin harrastajan on varmaankin omassa kokemuksessaan tultava oppimaan. Olen tullut liikutetuksi erottamaan niitä omassa kokemuksessani muun muassa sen tiimoilta, kytkeytyykö mielikuvaan, ideaan tai oivallukseen liikettä vai ei; ja minkälaista tuo mahdollinen liike on. Sitten on vielä jokin hienojakoisempi erotustapa, jota en oikein osaa kuvata. Käytän kuitenkin käsitteitä inspiraatio ja/tai intuitio kuvaamaan vain ideoita ja oivalluksia, jotka eivät aiheuta repivää liikettä liike-energian tavoin vaan ovat leppeitä henkäyksiä, liikkeettömiä, rauhallisia ja hiljaisia. Joskus ne voivat antaa hyvinkin valmiin tien kuljettavaksi. Käsitän liike-energioiden kulmikkailla ja joskus hieman repivilläkin liikkeillä kuitenkin olevan omat tärkeät tehtävänsä. Esimerkiksi niiden synnyttämät mielikuvat liittyvä erittäin usein häiriöön tai kehityskohtaan olemuksessa, johon tulisi kiinnittää huomiota. Olen kuitenkin huomannut, että kehomeditaatio on lopulta parempi keino kuin vain älyllinen erittely. Tämä siksi, että kehomeditaatio, kuten meditaatiot yleensäkin, ohittavat toiminnalliset, älylliset ja tunne-voimista koostuvat ulottuvuudet pureutuen syvemmälle ytimiin, liike-energioihin. Kehomeditaatiota aloitellessa voi käyttää apuna mielikuvaa kehosta, kun tutkii tietoisena huomiokykynä kehon aistimuksia. Aika pian kuitenkin olisi tarkoitus luopua katsomisesta. Olisi tarkoitus luopua mielikuvista, jotta niitä voisi sitten tarpeen tullen paremmin ilmaantua mieleen, ja lopulta mielen tyhjentyä niistä silloin, kun niitä ei inspiraatioita tai intuitioita välittävinä muotoina ole tarpeen mielessä nähdä. Tämä voi olla aluksi vaikeata; näyttäähän näkeminen olevan hyvin voimakas aisti ihmisen muotoisella elävällä olennolla. Kehomeditaatiossa ei siis teknisesti ajatellen ole tarkoitus katsoa mitään. Vähitellen meditaatiota tehdessä kehonkuva alkaa liueta pois. Jää vain tietoinen kehon aistimuksessa läsnä oleva huomiokyky. Meditaatiotilannetta sanoilla kuvattaessa ei tällöin enää oikeastaan ole mielekästä puhua kehon aistimuksesta lainkaan, koska ei ole enää kokemusta kehosta. On vain aistimus ja kuulohavainto. Näin keho aukenee sitä ajatellessa mielen tuotteena, kehon kuvana. Keho ilmestyy havaintomaailmaan takaisin vasta silloin, kun aukaisee silmät ja huomaa, että: "Ai niin, minähän kai näytänkin ilmenevän tällaisessa rajatussa ruumiissa erillisissä kappaleista koostuvassa havaintomaailmassa, vaikka äskeisessä meditaatiossa erittäin vahvasti ymmärsin aistimuskokonaisuuteni olevan rajaton. Kaikki aistimani ja kuulemani on itse asiassa omaa itseäni ja samalla mysteerisen paradoksaalisesti itse olen tietoisena huomiokykynä täysin erillään kaikesta aistimastani ja tiedostamastani." 15.8.2007, T.H.