Etusivulle

=SIVUT=

JOHDANTO

AINEISTO

SANASTO

LINKIT


PALAUTE



=YHTEYS=

Sähköpostiosoite


Päivänsini
Meditaatiosta...

Meditaatio on parantumista, paranemista. On keskeistä, että alkuvaiheissa, ja muulloinkin häiriöiden ilmaantuessa, ajatus-tunteet saadaan "pysähtymään" edes hetkeksi, sillä silloin on paraneminen tehokkainta; häiriöt saadaan irroitetuiksi, energiat saadaan muuntumaan korkeataajuuksisemmiksi siten "hävittäen" (eli muuntaen) häiriöenergia.

Se on kuin tietokoneen tiedosto, jonka tahdot poistaa tai jota tahdot muuttaa sinun siinä onnistumatta, mikäli tuota samaa tiedostoa käyttää jokin toinen ohjelma. Tiedoston käyttö pitää ensin lopettaa tuolla toisella ohjelmalla, jotta ko. tiedosto vapautuu kirjoitettavaksi tai poistettavaksi.

Samalla tavoin mielen ollessa aktiivinen ajatusten kanssa ei niitä voi poistaa tai muuntaa ennen kuin on tahtonut luopua niistä, antaa niiden mennä menojaan kiinnittymättä niihin ja lopulta sammua (tässä auttaa paljon sen selvittäminen, mistä ajatukset nousevat; mistä ne syntyvät, jolloin tavallaan "alkuperämagiaa" mukaillen niiden synnyn tietäessään niitä kykenee hallitsemaan).

Kun olen tehnyt tuon pienen kädenojennuksen kykenemällä keskittämään mieleni ja antamalla ajatusten sammua pääsee Armo helpommin puhdistamaan ja parantamaan.

Kiitos tästäkin, Jumala! Gloria in excelsis Deo!

----

Astanga vinysasa jooga -harjoituksen aikana: Kehon vasemman puolen jäykkyydet (kylki (ollut iät ja ajat), lantion seutu) mahdollisesti yhteydessä kehosidonnaisen mielen oikeanpuoleisessa aivolohkossa tapahtuviin tapahtumiin?


Kla 12.4.2004, T.H.